keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Vahelikaihtoa

Sain tänään paketin. Siinä oli lankaa. Lähetystiedot viittaavat sekä Tampereelle että Lappeenrantaan, että ota nyt siitä selvää. Salapoliisintyötä kun pääsee tekemään vasta myöhään illalla.



Tarkempi katsaus laatikkoon paljasti pinkin kirjeen oranssissa kissakuoressa. Kirjeen mukaan paketti ja kirje muodostivat parin, eli kaksi postiin liittyvää asiaa. Laatikosta löytyi myös teetä. Kolme pussia valkoista teetä ja yksi paketti mustaa ruusuteetä = yhteensä neljä. Lisäksi paketissa oli kaksi vyyhtiä Rowanin Summer Tweediä, kaksi kerää TeeTee Pallasta, kaksi kerää Gjestalin Bris'iä sekä kahelipari, eli yksi kerä moniväristä tampoonilankaa ja Veet-kylmävahaliuskoja kasvojen käsittelyyn. :D


Tää paketti on IHANA!! Mulla on jo ajatuksia vaikka kuinka paljon. Pallaksesta tulee sukat ja Xenia pyysi että tekisin hälle tuosta pompulalangasta jotain ihanaa. Se on kuulemma kaikkein kauneinta. Ja nuorimies pyysi, että josko hän saisi Summer Tweedistä jotain, kun se tuntuu ihanan karkealta. Että niin.. :D Kiitos, rakas parini. Vielä mä selvitän kuka olet!!
Posted by Picasa

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Keskeneräisyyksiä

Päivitysväli on vähän turhan pitkä, mutta kamera oli hukassa jne. jne. koottujen selitysten päivä. Täällä ei ole tapahtunut mitään erikoista eikä jännittävää. Pelkkiä keskeneräisyyksiä koko koti täynnä.




Se pieni vihreä juttu on erään elefantin vartalo. Sininen sukan alku on Handulankaa. Värinä Sleep Dirt, malli omasta päästä. Tuosta tulee miehelle sukat kiltin kanssa pidettäväksi.

Punaiset pikkusukat ovat kokoa 6 kk, menevät naapurin muksulle. Beessi tekele on villatakki (ravlink), Mamboa. Saa nähdä tuleeko siitä ikinä mitään. Pitäis kyllä.

Isoäidin neliö on.. no... isoäidin neliö. Ei sille oo mitään suunnitelmaa. Se on stressivirkkausta. Virkkaan kunnes lanka loppuu, saatan vaihtaa toiseen lankaan sen jälkeen. Siitä voi tulla isona päiväpeitto tai tyynyliina tai jotain. Barbien peitoksi sitä on kerjätty eniten.

Ja tuo vihreästä siniseen liukuva juttu tuossa.. No se on yhdenlaisen hihattimen alku. Mun piti saada se loppuun tän kuun aikana yhden vyyhdin haasteeseen Ravelryn Kahelit-ryhmään, mut heikolta näyttää.

Ja tuo epämääräinen lankakasa. Nuo langat odottavat muotoutumistaan joksikin tai sijoitusta marinoitumaan laatikoistoihin.
Posted by Picasa

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Mies neuloi

Olen tehnyt kaikenlaista suuren blogihiljaisuuden vallitessa. :D

Siis tilausneuleita ja muuta joista ei ole juuri nyt mitään kerrottavaa. Virkatuista leluista ei ole vieläkään kuvaa ja villatakki Mambosta taitaa jäädä ikuisesti kesken tai muuntautua joksikin ihan muuksi.

Sillä välin esittelen ylpeänä mieheni neulomaa paitaa.

Se teki sen ihan itse. Mä laskin silmukat ja kavennukset ja lisäykset ja se neuloi. Ja ompeli koko komeuden kasaan ihan itse. Mä olen NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN ylpeä siitä! <3

Tykkään tosi paljon tästä hihan istutuksesta. Se onnistui täydellisesti, vaikka ohje ja mitat olivat vain mun päässäni. Lisäksi kauluksen joustin asettui juuri hyvin paikoilleen niinkuin olin sen kuvitellutkin menevän.


Kun miettii, että neuloja on mies, joka on tehnyt tähän saakka vain pipoja, on näin erinomainen saavutus todellinen ihme. Hihasauma on erittäin onnistunut.


Tässä viimeisessä kuvassa näkyy myös toinen kynsikkäistä, jotka neuloin miehelleni. Käytiin Soukan Menitassa ja hän valitsi itse kynsikäslangan. Dropsin Alpacaa ja 2,5 mm puikot. Kynsikkäät valmistuivat päivässä. Ohje omasta päästä. Tossa kämmenselässä on nurjilla silmukoilla tehty kalaa muistuttava olio.

Teen toisen välisivun perhokalastukselle tässä seuraavaksi.

Ai niin, tuossa kuvassa näkyvä vapa on omaa tuotantoa. Miehen täysin oma luomus. Se teki mullekin samanlaisen. <3

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Tupakeittiön muodonmuutos vol. 1

Sunnuntaina aamulla sain vision kun keittelin paahtovanukasta. Alla olevista kuvista on helppo nähdä mikä on ongelma, kun osaa suodattaa eilisillan siivoamattomuudet. Olin ehkä hiukan väsynyt enkä jaksanut korjata kenkiä oikeisiin paikkoihin ja pyyhkeitä naulakoihin. Meidän suurin ongelma on se, ettei meillä ole lainkaan eteistä. 70 cm leveä tuulikaapin tapainen vain. Ensimmäisessä kuvassa on mun neulomisnurkkaukseni, joka on siis kaikkein keskeisimmällä paikalla, ulko-oven vieressä.



Tässä toisessa kuvassa näkyy, että ns. oleskelutilan puolelta on suora näkyvyys keittiöön ja tuossa välissä mm. kuivataan pyykkejä.


Keksin siis, että käännän tuon tuolin vieressä olevan lankalipastoni poikittain, jolloin saan kengille sopivan tilan tuon lipaston taakse. Olisin halunnut vielä siirtää tuon nojatuolin tuohon etualalla näkyvän tietokonepöydän paikalle, mutta meillä ei ollut riittävän pitkää verkkokaapelia koneen siirtämiseen makkarin puolelle. Ensi viikolla sekin tapahtuu.
Lisäksi tämä alla olevassa kuvassa näkyvä ruokapöytä ( ei sen ääressä ole syöty kuukausiin kun mies rakentaa bambuvapoja sen päällä) täytyy kääntää toisinpäin.

Odottelin että mieheni herää ja samantien kun lykkäsin hälle kahvikupin nenän eteen ilmoitin, että nyt sitten käännellään huonekaluja, mutta apua en tarvitse muuhun kuin lipaston ja ruokapöydän kääntämiseen.


Niinpä sitten käänneltiin huonekaluja, ja täytyy ihmetellä miten mä en ole aikaisemmin tajunnut, että ruokapöytää kääntämällä saadaan asuntoon ihan järjettömästi lisää tyhjää lattiapinta-alaa, eli helpotusta kulkemiseen. Samoin tuolla lankalipaston kääntämisellä saadaan edes vähän eroteltua tuota sisääntuloaluetta.

Tätä kaikkea pohjusti viime viikolla tekemäni vaatehuoneen uudelleenjärjestely, jolla sain lisää lattiapinta-alaa melkein 1,5 m2.

Hyvä minä!!

Tuo tietokonepöytä tosiaan häipyy makkariin heti kun löytyy riittävän pitkä verkkokaapeli. Sit on vielä enemmän tilaa.
Posted by Picasa

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Niitä kuvia ja projekteja

Mä olen laiska kuvien ottaja. Myönnän rehellisesti. Ja toisaalta, kun ei ole viimeisteltyjä töitä eikä mies kotona päivänvalon aikaan niin ei tule sit otettua kuvia. Jotenkin ton digijärkkärin kanssa pelaaminen ilman kortinlukijaa on tappavan rasittavaa ja hidasta.

Asiaan kuitenkin siirrymme. Edellisessä postauksessa lupasin kuvia, nyt niitä tulee.

Tässä ensimmäisenä.. puikkoviidakko.

Miehen kynsikkäät Drops Alpacasta 2,5 mm puikoilla, tosin tuo etummainen puikko on 3 mm kun piti siirtää silmukoita talteen. Sen siitä saa kun ei omista kahta settiä noita puikkoja.

Seuraavana:

Miehen Globe Trotter-sukat Lai-La-Lai Yarnsilta ostetusta langasta. Lanka on samaa kuin Tofutsies-lanka. Mikäs sitä kalastajalle paremmin sopisi kuin ravut varpaiden ympärillä.



Sanoisin kuitenkin, ettei mulla paljoa järki päätä pakota. Varpaista ylöspäin 2 mm puikoilla lankaa, joka ei juurikaan jousta. Hitaasti mutta varmasti.... mulle iski jo hetkellinen toisen sukan syndrooma ensimmäistä sukkaa tehdessä. Nää on kuitenkin sellaiset, että kun kaikki lapset ovat kotona, ei näitä sukkia voi tehdä.

Sitten taas vähän taidekuvaa. Helmiäistä. Mä rakastan tuota pintaa.

Kyseessä on liivimekko nuorimmalle tyttärelle Novitan Malibusta. Löysin 2 kerää valkoista ja 2 kerää turkoosia kaapeista ja päätin tuhota nuo. Tämäkin on täysin vaiheessa vielä.



Kynsikkäiden lisäksi nämä lapaset ovat "ainoa" valmistunut työ, eikä noistakaan ole lankoja vielä päätelty. Inhoan inhoan inhoan. Novita Pirtaa, mutta kun kaveri halusi samanlaiset kuin vanhat mummon tekemät oli, eli muovia. Lämmittäähän se kuivana, mutta olipa inhottavaa neuloa. En tykännyt.

Noiden lisäksi kesken on toissapäivänä aloitettu villatakki Mambosta, Illuusioneuletaulu Virtain Villasta, se Percy, yks iso isoäidinneliö, jolla ei tosin ole tarkoitusta, siihen hukataan kaikki pienet jämälankakerät...

ja vaikka nuo ylläolevat kuvat ja lista kertovat keskeneräisten määrästä, kerrottakoon että tällä hetkellä virkkaan lapsille Amigurumi-nukkeja. En tee muuta. :D

Ja lankaa on muuttanut meille enemmän kuin tarpeeksi, mutta niistä vähän myöhemmin, amigurumien kera.
Posted by Picasa

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Viivästyksiä

Molen hukannu kameran. Siksi siis ei päivityksiä vielä. :D

Otan tolla miehen kameralla kuvia tänään ja teen (sori jo etukäteen) kamalan pitkän, kuvallisen päivityksen viikon sisällä valmistuneista ja keskeneräisistä. :)

lauantai 27. helmikuuta 2010

Olympialajina sprintti



Ensin piti tehdä lapsille sukat ja lapaset. Piti tehdä sukkiin pilkkuja ja raitoja tai jotain.



Ensimmäisestä sukasta tuli liian iso ja muutenkin aika kamala. Se siis joutui purkuun tuossa vaiheessa. Aloitin tuon sukan kutomisen klo 15.14 torstaina. Purkuun aika tarkalleen neljän aikoihin.



Tässä kuvassa kello on jotakuinkin viisi, ja uutta sukkaa on tehty suunnilleen samaan kohtaan kuin tuota ensimmäistäkin. Hyvältä näytti, ei purkuun.




Seitsemän aikaan illalla sukat olivat valmiit. Tein siinä välissä ruokaa ja siivoilin ja pesin 4 koneellista pyykkiä.

Lankana on Isoveli ja puikot 3,5 mm bambut.
Nuo siniset sukat saivat alkunsa siinä kahdeksan maissa illalla ja valmistuivat siis tänään. Perjantaina en neulonut näitä ollenkaan.

Lisäksi Olympiapaitani on valmistunut. En edelleenkään pidä siitä lainkaan, mutta mutsi varmaan pitää. Lähetän sen Kiteelle maanantaina postipaketissa.