keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Vahelikaihtoa

Sain tänään paketin. Siinä oli lankaa. Lähetystiedot viittaavat sekä Tampereelle että Lappeenrantaan, että ota nyt siitä selvää. Salapoliisintyötä kun pääsee tekemään vasta myöhään illalla.



Tarkempi katsaus laatikkoon paljasti pinkin kirjeen oranssissa kissakuoressa. Kirjeen mukaan paketti ja kirje muodostivat parin, eli kaksi postiin liittyvää asiaa. Laatikosta löytyi myös teetä. Kolme pussia valkoista teetä ja yksi paketti mustaa ruusuteetä = yhteensä neljä. Lisäksi paketissa oli kaksi vyyhtiä Rowanin Summer Tweediä, kaksi kerää TeeTee Pallasta, kaksi kerää Gjestalin Bris'iä sekä kahelipari, eli yksi kerä moniväristä tampoonilankaa ja Veet-kylmävahaliuskoja kasvojen käsittelyyn. :D


Tää paketti on IHANA!! Mulla on jo ajatuksia vaikka kuinka paljon. Pallaksesta tulee sukat ja Xenia pyysi että tekisin hälle tuosta pompulalangasta jotain ihanaa. Se on kuulemma kaikkein kauneinta. Ja nuorimies pyysi, että josko hän saisi Summer Tweedistä jotain, kun se tuntuu ihanan karkealta. Että niin.. :D Kiitos, rakas parini. Vielä mä selvitän kuka olet!!
Posted by Picasa

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Keskeneräisyyksiä

Päivitysväli on vähän turhan pitkä, mutta kamera oli hukassa jne. jne. koottujen selitysten päivä. Täällä ei ole tapahtunut mitään erikoista eikä jännittävää. Pelkkiä keskeneräisyyksiä koko koti täynnä.




Se pieni vihreä juttu on erään elefantin vartalo. Sininen sukan alku on Handulankaa. Värinä Sleep Dirt, malli omasta päästä. Tuosta tulee miehelle sukat kiltin kanssa pidettäväksi.

Punaiset pikkusukat ovat kokoa 6 kk, menevät naapurin muksulle. Beessi tekele on villatakki (ravlink), Mamboa. Saa nähdä tuleeko siitä ikinä mitään. Pitäis kyllä.

Isoäidin neliö on.. no... isoäidin neliö. Ei sille oo mitään suunnitelmaa. Se on stressivirkkausta. Virkkaan kunnes lanka loppuu, saatan vaihtaa toiseen lankaan sen jälkeen. Siitä voi tulla isona päiväpeitto tai tyynyliina tai jotain. Barbien peitoksi sitä on kerjätty eniten.

Ja tuo vihreästä siniseen liukuva juttu tuossa.. No se on yhdenlaisen hihattimen alku. Mun piti saada se loppuun tän kuun aikana yhden vyyhdin haasteeseen Ravelryn Kahelit-ryhmään, mut heikolta näyttää.

Ja tuo epämääräinen lankakasa. Nuo langat odottavat muotoutumistaan joksikin tai sijoitusta marinoitumaan laatikoistoihin.
Posted by Picasa

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Mies neuloi

Olen tehnyt kaikenlaista suuren blogihiljaisuuden vallitessa. :D

Siis tilausneuleita ja muuta joista ei ole juuri nyt mitään kerrottavaa. Virkatuista leluista ei ole vieläkään kuvaa ja villatakki Mambosta taitaa jäädä ikuisesti kesken tai muuntautua joksikin ihan muuksi.

Sillä välin esittelen ylpeänä mieheni neulomaa paitaa.

Se teki sen ihan itse. Mä laskin silmukat ja kavennukset ja lisäykset ja se neuloi. Ja ompeli koko komeuden kasaan ihan itse. Mä olen NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN ylpeä siitä! <3

Tykkään tosi paljon tästä hihan istutuksesta. Se onnistui täydellisesti, vaikka ohje ja mitat olivat vain mun päässäni. Lisäksi kauluksen joustin asettui juuri hyvin paikoilleen niinkuin olin sen kuvitellutkin menevän.


Kun miettii, että neuloja on mies, joka on tehnyt tähän saakka vain pipoja, on näin erinomainen saavutus todellinen ihme. Hihasauma on erittäin onnistunut.


Tässä viimeisessä kuvassa näkyy myös toinen kynsikkäistä, jotka neuloin miehelleni. Käytiin Soukan Menitassa ja hän valitsi itse kynsikäslangan. Dropsin Alpacaa ja 2,5 mm puikot. Kynsikkäät valmistuivat päivässä. Ohje omasta päästä. Tossa kämmenselässä on nurjilla silmukoilla tehty kalaa muistuttava olio.

Teen toisen välisivun perhokalastukselle tässä seuraavaksi.

Ai niin, tuossa kuvassa näkyvä vapa on omaa tuotantoa. Miehen täysin oma luomus. Se teki mullekin samanlaisen. <3

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Tupakeittiön muodonmuutos vol. 1

Sunnuntaina aamulla sain vision kun keittelin paahtovanukasta. Alla olevista kuvista on helppo nähdä mikä on ongelma, kun osaa suodattaa eilisillan siivoamattomuudet. Olin ehkä hiukan väsynyt enkä jaksanut korjata kenkiä oikeisiin paikkoihin ja pyyhkeitä naulakoihin. Meidän suurin ongelma on se, ettei meillä ole lainkaan eteistä. 70 cm leveä tuulikaapin tapainen vain. Ensimmäisessä kuvassa on mun neulomisnurkkaukseni, joka on siis kaikkein keskeisimmällä paikalla, ulko-oven vieressä.



Tässä toisessa kuvassa näkyy, että ns. oleskelutilan puolelta on suora näkyvyys keittiöön ja tuossa välissä mm. kuivataan pyykkejä.


Keksin siis, että käännän tuon tuolin vieressä olevan lankalipastoni poikittain, jolloin saan kengille sopivan tilan tuon lipaston taakse. Olisin halunnut vielä siirtää tuon nojatuolin tuohon etualalla näkyvän tietokonepöydän paikalle, mutta meillä ei ollut riittävän pitkää verkkokaapelia koneen siirtämiseen makkarin puolelle. Ensi viikolla sekin tapahtuu.
Lisäksi tämä alla olevassa kuvassa näkyvä ruokapöytä ( ei sen ääressä ole syöty kuukausiin kun mies rakentaa bambuvapoja sen päällä) täytyy kääntää toisinpäin.

Odottelin että mieheni herää ja samantien kun lykkäsin hälle kahvikupin nenän eteen ilmoitin, että nyt sitten käännellään huonekaluja, mutta apua en tarvitse muuhun kuin lipaston ja ruokapöydän kääntämiseen.


Niinpä sitten käänneltiin huonekaluja, ja täytyy ihmetellä miten mä en ole aikaisemmin tajunnut, että ruokapöytää kääntämällä saadaan asuntoon ihan järjettömästi lisää tyhjää lattiapinta-alaa, eli helpotusta kulkemiseen. Samoin tuolla lankalipaston kääntämisellä saadaan edes vähän eroteltua tuota sisääntuloaluetta.

Tätä kaikkea pohjusti viime viikolla tekemäni vaatehuoneen uudelleenjärjestely, jolla sain lisää lattiapinta-alaa melkein 1,5 m2.

Hyvä minä!!

Tuo tietokonepöytä tosiaan häipyy makkariin heti kun löytyy riittävän pitkä verkkokaapeli. Sit on vielä enemmän tilaa.
Posted by Picasa

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Niitä kuvia ja projekteja

Mä olen laiska kuvien ottaja. Myönnän rehellisesti. Ja toisaalta, kun ei ole viimeisteltyjä töitä eikä mies kotona päivänvalon aikaan niin ei tule sit otettua kuvia. Jotenkin ton digijärkkärin kanssa pelaaminen ilman kortinlukijaa on tappavan rasittavaa ja hidasta.

Asiaan kuitenkin siirrymme. Edellisessä postauksessa lupasin kuvia, nyt niitä tulee.

Tässä ensimmäisenä.. puikkoviidakko.

Miehen kynsikkäät Drops Alpacasta 2,5 mm puikoilla, tosin tuo etummainen puikko on 3 mm kun piti siirtää silmukoita talteen. Sen siitä saa kun ei omista kahta settiä noita puikkoja.

Seuraavana:

Miehen Globe Trotter-sukat Lai-La-Lai Yarnsilta ostetusta langasta. Lanka on samaa kuin Tofutsies-lanka. Mikäs sitä kalastajalle paremmin sopisi kuin ravut varpaiden ympärillä.



Sanoisin kuitenkin, ettei mulla paljoa järki päätä pakota. Varpaista ylöspäin 2 mm puikoilla lankaa, joka ei juurikaan jousta. Hitaasti mutta varmasti.... mulle iski jo hetkellinen toisen sukan syndrooma ensimmäistä sukkaa tehdessä. Nää on kuitenkin sellaiset, että kun kaikki lapset ovat kotona, ei näitä sukkia voi tehdä.

Sitten taas vähän taidekuvaa. Helmiäistä. Mä rakastan tuota pintaa.

Kyseessä on liivimekko nuorimmalle tyttärelle Novitan Malibusta. Löysin 2 kerää valkoista ja 2 kerää turkoosia kaapeista ja päätin tuhota nuo. Tämäkin on täysin vaiheessa vielä.



Kynsikkäiden lisäksi nämä lapaset ovat "ainoa" valmistunut työ, eikä noistakaan ole lankoja vielä päätelty. Inhoan inhoan inhoan. Novita Pirtaa, mutta kun kaveri halusi samanlaiset kuin vanhat mummon tekemät oli, eli muovia. Lämmittäähän se kuivana, mutta olipa inhottavaa neuloa. En tykännyt.

Noiden lisäksi kesken on toissapäivänä aloitettu villatakki Mambosta, Illuusioneuletaulu Virtain Villasta, se Percy, yks iso isoäidinneliö, jolla ei tosin ole tarkoitusta, siihen hukataan kaikki pienet jämälankakerät...

ja vaikka nuo ylläolevat kuvat ja lista kertovat keskeneräisten määrästä, kerrottakoon että tällä hetkellä virkkaan lapsille Amigurumi-nukkeja. En tee muuta. :D

Ja lankaa on muuttanut meille enemmän kuin tarpeeksi, mutta niistä vähän myöhemmin, amigurumien kera.
Posted by Picasa

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Viivästyksiä

Molen hukannu kameran. Siksi siis ei päivityksiä vielä. :D

Otan tolla miehen kameralla kuvia tänään ja teen (sori jo etukäteen) kamalan pitkän, kuvallisen päivityksen viikon sisällä valmistuneista ja keskeneräisistä. :)

lauantai 27. helmikuuta 2010

Olympialajina sprintti



Ensin piti tehdä lapsille sukat ja lapaset. Piti tehdä sukkiin pilkkuja ja raitoja tai jotain.



Ensimmäisestä sukasta tuli liian iso ja muutenkin aika kamala. Se siis joutui purkuun tuossa vaiheessa. Aloitin tuon sukan kutomisen klo 15.14 torstaina. Purkuun aika tarkalleen neljän aikoihin.



Tässä kuvassa kello on jotakuinkin viisi, ja uutta sukkaa on tehty suunnilleen samaan kohtaan kuin tuota ensimmäistäkin. Hyvältä näytti, ei purkuun.




Seitsemän aikaan illalla sukat olivat valmiit. Tein siinä välissä ruokaa ja siivoilin ja pesin 4 koneellista pyykkiä.

Lankana on Isoveli ja puikot 3,5 mm bambut.
Nuo siniset sukat saivat alkunsa siinä kahdeksan maissa illalla ja valmistuivat siis tänään. Perjantaina en neulonut näitä ollenkaan.

Lisäksi Olympiapaitani on valmistunut. En edelleenkään pidä siitä lainkaan, mutta mutsi varmaan pitää. Lähetän sen Kiteelle maanantaina postipaketissa.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Olympiapaitaa

Muutama päivä on mennyt ihan polkkaamatta, ja alla olevassa kuvasarjassa on syy. Ensimmäisissä kahdessa kuvassa on etukappaleen alku eri suunnista. Että mä opin inhoamaan tuota tasona tehtävää kirjoneuletta. Tuntui että lanka ja puikko eivät sopineet yhteen ja nurjat kerrokset 9 silmukan langanjuoksuineen olivat raastavia. Onneksi kuitenkin selvisin hengissä eivätkä nuo kuviotkaan kinnaa yhtään.





Vaikka tässä alapuolella olevassa kuvassa näyttääkin olevan aika lämpimät sävyt, on se kuitenkin otettu luonnonvalossa ja värit ovat oikeat. Nuo hihan siniset raidat näyttävät liian kirkkailta, mitä ne ovatkin, mutta muuten nuo värit ovat täysin oikein. Aika hyvin sain nuo etukappaleen olkapäidet kuviot täsmäämään takakappaleeseen, sillä nuo kappaleet ovat kuvassa päällekkäin ja etukappaleessa on melko syvä kaula-aukko. Yhtä syvä kuin kädentien aukot ovat.

Nyt aloitin tuon toisen hihan, ei oo vaativa, sillä helpotin urakkaani tekemällä noihin hihoihin tosiaan tuosta raitalangasta osuudet, ihan jo siitäkin syystä ettei tuo harmaa lanka muuten välttämättä riittäisi. Uskoisin että toinenkin hiha valmistuu tänään ja pääsen vielä yhdistämään noita kappaleita. :)



Kaverille aloitin lapaset sunnuntaina mut ne on olleet pari päivää jäissä ja niistä siis tietoa myöhemmin.
Posted by Picasa

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Oppitunti nro 1

Kuinka otetaan kuva piposta yksin, kolmen aikaan yöllä?

Alla olevassa kuvakokoelmassa näet vastauksen. Räpsitään yhdellä kädellä suurinpiirtein päätä kohti ja toivotaan, että kuvissa on enemmän pipoa kuin omaa naamaa.


Tein tuon pipon oikeastaan kahdesti, sillä jouduin purkamaan sitä niin paljon saatuani sen ensin valmiiksi, että käytännössä neuloin koko pipon uudestaan. Neljä tuntia tähän urakkaan upposi, mutta onpahan lapsella aamuksi uusi pipo koulun hiihtoretkeä varten. Taidanpa neuloa tuosta langasta pipot kaikille muillekin tämän perheen jäsenille. Tuo lanka on ollut riesana ja laatikon täytteenä jo neljä vuotta. Nyt se on vihdoin löytänyt siedettävän käyttötarkoituksen.

Malli: kaupallisesta halpatuotantopiposta varastettu
Lanka: Novita Aino
Puikot: 6 mm (6,2 mm taas se erittäin tarkka mitta) pyöröt ja sukkapuikot
Muuta: Aino on varsin hirveää neulottavaa muovisilla puikoilla.
Posted by Picasa

tiistai 16. helmikuuta 2010

Taas pipo

Tää on oikeasti nyt hyvin puuduttavaa postausta. Pelkkiä pipoja aina vaan. :)

Vanhimman tyttären parhaalla ystävällä on tällainen pipo. Kiinalaista halpatuotantoa halpaketjukaupasta ostettuna. Tytär halusi että teen samanlaisen. Niinpä laskin ohjeen ja kirjoitin summittaisesti paperille.



Ohje on hyvin ammattimaisesti kirjailtu, eikös vaan? En aio kirjoittaa puhtaaksi ja julkaista oikeana ohjeena, sillä tämähän on täydellisesti kopioitu vaatekauppaketjun mallista. Ei mitään omaa tai omaperäistä.


Ja tässä on pipon alku. Teen tästä vielä Ravelympicsiin projektin, sillä aion saada tuon pipon valmiiksi tunnin sisällä tämän päivityksen lähettämisestä. :)


Posted by Picasa

maanantai 15. helmikuuta 2010

To Do -list

Pikaisesti täytyy kerätä tähän ensin nuo, mitä on päällimäisinä mielessä.

Pakko tehdä ainakin.

-pitkävartiset villasukat keskimmäiselle
-ylipitkät säärystimet vanhimmalle
- Salama McQueen pipo nuorimmalle
- pari Baktusta mutsille ja kaverille
- iso läjä pipoja vähän kaikille
- sukkia, sukkia, sukkia. Enimmäkseen lapsille, kokoja 27, 30, 31 ja 38.
- sukat miehelle, ohutta bambusukkalankaa mieluiten. MISTÄ???????
- villapaitoja jokaiselle ja yksi Vihervaara kaverille

EDIT: Suunnittele ja tee ylipitkä huivihihatin.

Siinä nuo kiireellisimmät.

Miksi muuten mieli tekisi tehdä kaikkea muuta paitsi tuota olympianeuletta? Se ei olekaan enää yhtään niin kiva kuin se oli ajatuksena.. :/

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Iloista ystävänpäivää ja laskiaista!!!!!



Tunnelmakuvista lähdetään. Pikkumies 4 v. sai eilen kameran käteensä ja kuvasi mitä sattui. Leivottiin tyttöjen kanssa suklaisia laskiaispullia ja tänään Malminkartanon jätemäelle lähdettäessä täytettiin pullat kermavaahdolla ja vadelmahillolla ja tehtiin termari täyteen kuumaa kaakaota. Oli hyvää ja pulkkailtiin riittävästi.



Tässä yläpuolella on kuva tuosta välityöstä jonka aloitin paremman tekemisen puutteessa. Värit ovat kohtalaisen oikein, eli seiskaveikan jämistä on tuo keskimmäisen tyttären paita tulossa. Värit ovat lähestulkoon oikein, mitä nyt tuo turkoosi on hiukkasen liian kirkas. Malli on omasta päästä, kuviot napattu noin 5 vuoden takaisesta Modasta. Tarkempia tietoja tuosta ohjeesta myöhemmin. Sellainen englantilaistyylinen lapsen villatakki se oli. :)




Sokerina pohjalla mun Olympianeuleeni, jolla osallistun Ravelympics 2010:n. Kuvio näkyy tuossa melkeinpä paremmin kuin luonnossa, vaikka värit oikein ovatkin. Täsmennykseksi sanottakoon, että tässä alemmassa kuvassa villapaidan alla oleva tyyny on kuvassa oikeanvärinen, ja ylemmässä kuvassa villapaidan alla olevan tuoli on oikeasti melkein saman värinen kuin tuo tyyny. :D

Paidan malli on tuo VK:n Fair Isle U-neck pullover, mutta kuviot norjalaisesta kirjoneulekirjasta. :) Hyvä siitä vielä tulee, toivottavasti.

Nyt ei vaan vois vähempää kiinnostaa tehdä tuota paitaa, tai mitään muutakaan.
Posted by Picasa

lauantai 13. helmikuuta 2010

Ravelympics 2010

Tähänpä siis osallistun, en ole saanut aikaiseksi lisätä mitään tuonne sivupalkkiin vielä. Tuntuu siltä, että olen unohtanut miten se tehdään.

Haluaisiko joku taitava ihminen tulla neuleensa kanssa iltapäiväkahville ja neuvoa mulle samalla, miten noita kaikenmaailman linkkikuvia lisätään tuonne sivupalkkiin?



Yllä olevassa kuvassa siis jatkuvasti muotoa muuttava olympialaisneuleeni. Silmukat on luotu noin tunti sitten, ja kaksi ja puoli ensimmäistaä kerrosta on neulottu. Alunperinkin ajatuksenani on ollut tehdä tämä Fair Isle U-Neck Pullover syksyn 2007 Vogue Knittingistä, ja vielä varastossa olevista langoista. No mutta kas kummaa. Eipäs sitten ollutkaan silmää miellyttäviä värejä riittävästi varastoissa. Periaatteestakaan en uutta osta, joten päätin sitten kuitenkin muokkailla ajatusta.

Väreinä käytän tuota 7 veljeksen jättiraitalankaa vuodelta 2007/2008? Tuota, jossa on oranssia, punaista, viininpunaviolettia ja petrolinsinistä, sekä yksiväristä graffitinharmaata.

Joko etsin tuohon paitaan täysin ohjeesta poikkeavat kirjoneulekuviot, tai sitten raidoitan koko paidan 4 kerroksen raidoilla. En tiedä vielä. Sen näkee itseasiassa vasta kun olen tuon joustimen neulonut..

... ai mikä mallitilkku????? Jep, neuloin toki yhden, niillä alunperin ajattelemillani väreillä, mutta eihän niistä mitään tullut.
Posted by Picasa

Pipo Rakkaalle Ystävälle

Rakas ystäväni Almis pyysi mua neulomaan pipon kuvan perusteella. Otin haasteen vastaan ja lupasin pipon olevan valmis ensi maanantaina. Tuohon tarvittiin sitä lankaa jota huutelin edellisessä blogimerkinnässäni ja se lanka löytyikin varastoistani. Käytin tuohon Salon Euromarketista joskus vuonna 2005 ostettua Satu-nimistä lankaa. Koostumukseltaan lanka on 100% polyakryylia. Ei siis taatusti kutita. Lanka oli mukavaa ja joutuisaa neuloa, eikä tuntunut läheskään niin muoviselta kuin moni muu vastaava lanka. Harmi, ettei mulla ole tuota lankaa yhtään enempää varastoissa, eikä meillä ole nykyisin niin lähellä Euromarketia että voisin käydä katsomassa vieläkö lanka on valikoimissa.

Tietäisiköhän joku, vieläkö sitä saa?

Tässä pipoa on neulottu reilu tunti.



Enkä voinut vastustaa kiusausta laittaa sitä omaan päähäni. Totesin miehelleni, että tällainen on pakko saada itsekin! :)


Malli: Pipo Maijun.netistä löydetyn kuvan perusteella.
Puikot: 3,5 mm (tarkka elektronimittari kertoi koon olevan 3,69 mm) pyörö
Lanka: Satu (100% polyakryyli)
Muuta: mallineuleina 1o, 1n-joustin sekä 2o2n kahden kerroksen helmineule. (mikä sen nimi nyt oikeasti sitten onkaan)
Tykkäsin tehdä ja taatusti teen lisääkin. Silmukoita 112 ja päälaella kahdeksan säteen kavennukset joka kerroksella.

Valitettavasti parempia kuvia ei ole olemassa, sillä ulkoilmakuvia ei valtavan lumituiskun takia saatu.
Posted by Picasa

maanantai 8. helmikuuta 2010

Tunikaa


Niin, tein lapselle sukat eikä niistä ole juuri nyt yhtään kuvaa. Pinkkiä ja mustaa raitaa. Otan kuvia kunhan saan ne joskus lapselle jalkaan niin, että kamera on lähistöllä ja sukat eivät ole vielä kastuneet aivat läpimäriksi.

Sitä odotellessa aloin tekemään viime viikolla tunikaa. Halusin haastaa itseni, sillä tiedän että olisin pystynyt tekemään tämän kolmessa vuorokaudessa, jos olisin ollut terve. Lankana on 7 veljestä, sillä haluan saada neulottua koko kirotun varastoni tuota lankaa kokonaan pois.

En kuitenkaan ollut. Ensin nousi kuume ja sen jälkeen tulivat nivelkivut. Nyt on mennyt kolme päivää etten ole koskenut mihinkään keskeneräiseen, enkä ole kyllä aloittanut uusiakaan töitä.



Nyt ollaan siis tässä. Työtä on tehty parikymmentä senttiä, 50 on jäljellä... ja mun tekis niin mieli aloittaa ainakin viis uutta työtä. Ja kohta alkaa Olympialaisneuleen teko. En ole edes suunnitellut sitä työtä yhtään sen enempää. Tiedän kuitenkin että se on kirjoneuletta seiskaveikasta ihan itselle. <3

Jostain tarvitsisi nyt pikaisesti saada kutittamatonta mustaa lankaa kaverin pipoa varten. Ongelma on se, etten pääse tällä viikolla liikkumaan kotoa mihinkään mutta pipon pitäisi olla valmis maanantaina.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Sukkaa pukkaa

Luulin jo pääseväni pian sukanteosta johonkin ihan muuhun, mutta kun ei niin ei. Vanhimmainen tilasi itselleen raidalliset villasukat joiden pitäisi olla valmiit tänä iltana. Vähän nyt näyttää siltä ettei oo ennenkuin huomisiltana. Ensimmäisesta sukasta on vasta varsi valmis.

Siinä näkyy samalla tuo mun linnoitukseni johon muilla ei ole asiaa. Nojatuoli mekanismilla..

Ja siis iloisen pirteät raitasukat tulossa. Noiden jälkeen täytyy neuloa raskaana olevalle ystävälleni raidalliset polvisukat. Sit on suurinpiirtein kaikki tilatut sukat neulottu.

Percy tökkii ja pahasti. Siihen vaaditaan hiljaisuutta ja rauhaa jota ei ole saatavilla juuri nyt. Ja se violetti villapaitakin taitaa päästä purkuun. 220 silmukkaa sileää pyöröneuletta 48 senttiä ei juurikaan motivoi.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Paluu

Pari vuotta on vierähtäny ilman bloggausta, vaikka neuleblogeja olenkin lukenut. Melkein vuosi meni täysin neulomatta, sillä Inspiraatio katosi täydellisesti.

Nyt se on taas palannut, ei ehkä niin maanisena kuin aikaisemmin, mutta voisin sanoa, että viihdyttävämpänä. :)

Suuri kiitos siitä kuuluu miehelleni, joka löysi neulomisen salat ja ymmärtää tämän jopa lievästi pakkomielteisen haluni tehdä mahdollisimman paljon itse.

Tässä blogissa kerrotaan muustakin kuin neulomisesta. Me molemmat harrastamme perhokalastusta, ja rakennamme itse bambusäleistä vapoja ja sidomme perhoja, joten eiköhän tänne tule päivitettyä kuvat kaikkein kauneimmista yksilöistä. Kalajuttuja en päivitä. Pysyköön tämä yksinkertaisesti käsityöblogina.

Satunnaisina sivumainintoina puhun lapsista, suurperheen elämästä (meillä kun on 4 lasta) ja mitä nyt milloinkin sattuu mieleen pulpahtamaan.

Sen suuremmitta puheitta siirrymme aiheeseen (tähän kohtaan sopivaa rummutusta).

Tällä hetkellä kesken olevat käsityöt, joita riittää enemmän kuin omiksi tarpeiksi, tarjoamme tänään kuvasarjana:

kiireisimmät poisneulottavat ja kasa ufoja... todennäköisesti purettavia.


Lisää samaa..

Ja vielä lisää samaa..

Miehen villapaita, hän siis itse neuloo. Tuosta tulee satulahihainen navy-paita.

Avopille Percy,

ja itselle paita. Ohje omasta päästä.

Näistä lähdetään ja päivitetään sitä mukaan kun edistystä tapahtuu.